ARGOKSEN hallitus

ARGOS Animal Rescue Greece ry:n asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 2-8 muuta varsinaista jäsentä sekä 0-8 varajäsentä. Hallituksen toimikausi on syyskokousten välinen aika.

 

 

 

 

 

Hallitus 2026

 

Paula Kangasmaa
Hallituksen puheenjohtaja

Olen yksi yhdistyksen perustajista ja olin myös ARGOKSEN ensimmäinen puheenjohtaja. Olen matkustellut Kreikassa vuosikymmenten ajan tukien yksityishenkilönä tuntemiani kreikkalaisia koiratarhoja. Viime vuosina olen käyttänyt lomamatkani koiratarhoilla autellen, niin Kreetalla kuin Pohjois-Kreikassakin.

Johanna Tuomola
Varapuheenjohtaja

Olen ollut mukana toiminnassa yhdistyksen perustamisesta lähtien. Olen pienestä pitäen rakastanut kaikkia eläimiä; ruokkinut kulkukoiria matkoillani Kreikkaan sekä kiikuttanut löytämiäni vahingoittuneita eläimiä Korkeasaaren villieläinsairaalaan. Avustusreissut Pohjois-Kreikan tukitarhoille ovat vieneet sydämeni täysin mennessään, mutta avanneet myös entistä enemmän silmiäni sille, miten heikossa asemassa eläimet ovat ja miten huonosti niitä kohdellaan.

Aleksi Makkonen
Hallituksen jäsen