Argoksen tukikohteet Kreikassa

ARGOS tukee tarkkaan valittuja kohteita, joiden toimintaan yhdistys on huolellisesti tutustunut. Lue alta tukikohteidemme esittelyt!

Triantafyllia's Shelter

Triantafyllia’s Shelter-Care and love for Animals sijaitsee manner-Kreikassa Ptolemaida-nimisen pikkukaupungin laidalla. Triantafyllia ylläpitää ja hoitaa aivan yksin tarhalleen pelastamansa kaikki koirat ja kissat. Koiria on tällä hetkellä jo yli 100. Tämän nuoren naisen päivät kuluvat aamusta iltaan tarhan 27 aitauksen siivoamiseen sekä eläinten ruokkimiseen. Apua näihin töihin on hyvin harvoin saatavilla. Oman lisänsä arkeen tuovat myös lähes viikoittaiset käynnit eläinlääkärillä sairastuneen tai tieltä huonokuntoisena löytyneen eläimen kanssa.

Talvet tarhalla ovat vaikeinta aikaa. Hyytävät tuulet ja pakkasyöt sekä räntä- ja lumisateet koettelevat niin Triantafyllian itsensä kuin eläintenkin terveyttä. Syksystä kevääseen asti peltotie tarhalle on niin liejuinen, ettei palokunta pääse täyttämään tarhan vesisäiliöitä, vaan Triantafyllia joutuu hakemaan välttämättömän juomaveden kanistereilla läheisen talon vesiletkusta ja hänen on kävellen kannettava vesikanisterit tarhalle.

triantafyllia2
triantafyllia1

Triantafyllian tarhan koirilla on myös heikot mahdollisuudet tulla adoptoituiksi. Kaukana Länsi-Makedonian vuorten juurella sijaitsevassa pikkukaupungissa ei juurikaan turisteja näy, varsinkaan kun lähimaillakaan ei ole merta eikä montaa muutakaan kohdetta, jotka houkuttelisivat matkailijoita.

Triantafyllia tekee tarhallaan erittäin tärkeää työtä eläinten hyväksi raskaista olosuhteista huolimatta. ❤️

Compassion for Greek Paws

Manner-Kreikassa sijaitsee Compassion for Greek Paws Animal welfare group, jota Argos on tukenut jo vuodesta 2019 lähtien. Vierailimme tarhalla ensimmäisen kerran. Vielä tuolloin tarhaa ylläpiti Englannista kotoisin oleva Amanda-niminen eläinsuojelija, joka kuitenkin kevättalvella 2020 menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen. 😢

Onneksi Amandan hyvä ystävä Lianta otti hoitaakseen tarhan ja sen kaikki koirat. Siitä asti Lianta on joka päivä ajanut kotoaan Kozanista 35 kilometrin matkan Tetralofon pikkukylän laidalla sijaitsevalle tarhalle siivoamaan aitaukset ja ruokkimaan koirat, joita siellä on edelleen 21. Lisäksi Lianta käy ruokkimassa läheisellä kaatopaikalla majailevia koiria ja myös kiinni saadessaan vie niitä steriloitaviksi, jotta uusia pentuja ei sinne enää syntyisi yrittämään selvitä hengissä.

Pohjois-Kreikkaan matkustaessamme vierailemme aina myös tällä tarhalla. Lianta on kertonut näistä kodittomista koirista huolehtimisen sytyttäneen hänessä eläinsuojelijan, jota myös hänen rakas ystävänsä Amanda oli ollut koko elämänsä ajan. ❤️

compassion1

Takis shelter

Kuka? 
Takis Proestakis, jonka toimintaa voi seurata Facebookissa Takis Shelter non profit organisation sivulla.

Missä? 
Etelä-Kreetalla asuvan Takiksen tarha sijaitsee vuorilla, muutaman kilometrin päässä Ierapetran kaupungin keskustasta.

Mitä?
Takis on nähnyt, miten Kreikan taloudellinen tilanne on vaikuttanut ihmisiin ja eläimiin. Lemmikkejä hylätään aliravittuina ja sairaina tai emoja pentujensa kanssa. Koiria ja kissoja ei ole varaa steriloida tai sitä ei koeta tarpeelliseksi.

Takis ei ole kuitenkaan jäänyt toimettomaksi. Neljässä vuodessa hän on pelastanut noin 400 hylättyä koiraa. Osalle hän on myös löytänyt uudet kodit. Tällä hetkellä Takiksella on tarhallaan yhteensä yli 280 koiraa ja kissaa sekä kaksi vuohta.

Hänen päivänsä ovat hyvin aikataulutettuja. Takis herää joka aamu klo 7 ruokkimaan tarhan eläimet. Siestaa tarhalla vietetään klo 14 – 18. Illan hiukan viilennyttyä, kello 18 jälkeen, koirat ja kissat heräävät ja on niiden iltaruokinta-aika. Ruokintakierrokseen aamuin illoin menee aikaa noin pari tuntia. Joka päivä, seitsemänä päivänä viikossa.

Ruokintakierrosten jälkeen tarhalla riittää kunnostus- ja rakennustyötä. Aamupäivisin tarhalla käy myös kesäisin paljon vierailijoita. Tarvittaessa Takis vie tarhalla olevan koiran tai kissan eläinlääkärille, tai hyppää autoon ja ajaa auttamaan avuntarpeessa olevaa hylättyä eläintä. Illat ovat varattuja yhteydenpitoon: Facebook-postauksiin ja viesteihin vastaamisiin.

Takiksen tulevaisuuden suunnitelmat ovat kuitenkin selviä. Hän aikoo rakentaa tarhalleen talon vapaaehtoisten käyttöön. Siellä vapaaehtoiset työntekijät voivat majoittautua ja halutessaan hoitaa tarhan eläimiä. Näin Takikselle jäisi enemmän aikaa auttaa myös tarhan ulkopuolella apua tarvitsevia eläimiä.

Yksi hänen suurista tulevaisuuden toiveistaan on myös se, ettei hänen tarvitsisi enää vastata hylättyjä tai vahingoittuneita eläimiä koskeviin puheluihin. Aika näyttää jääkö se vain toiveeksi.

(Juttu perustuu Takiksen itsensä kirjoittamiin teksteihin ja tapaamisilla saatuihin tietoihin. Oikeudet kuviin on saatu Takikselta.)

Maria Fragkouli

Strays of my soul -Maria Fragkoulia Argos on tukenut jo usean vuoden ajan. Marialla on Kreetalla Ierapetran kaupungin laidalla vaikeakulkuisen tien päässä uusi Dog Villageksi nimeämänsä tarha, johon hän on pikkuhiljaa siirtänyt koiria kotinsa pihamaan aitauksista. Koiria hän on jo vuosikaudet pelastanut suojaansa, ja nyt niitä on tarhalla yli 70. 🐾 Kotonaan hänellä on edelleen useita kissoja hoidettavinaan. Kaiken tämän lisäksi Maria käy vielä iltamyöhään ruokkimassa katukissoja, joita hän varojen salliessa vie myös steriloitaviksi.

Maria toimii yksin, ja ainoastaan yksityisten tahojen avustusten turvin hän pystyy auttamaan kodittomia eläimiä ja huolehtimaan niistä. Kreikan valtiolta sen paremmin kuin Ierapetran kaupungiltakaan hän ei saa tukea työlleen. Silti hän ei käännä selkäänsä yhdellekään vastaansa tulevalle hädänalaiselle eläimelle. ❤️

maria fragkouli

Paws Paleochora

Kuka?
Vuonna 2012 perustettu kreetalainen eläinsuojeluyhdistys, jonka toimintaa voi seurata Facebookissa Paws Paleohora -sivulla

Missä?
Paws Paleohoran jäsenet auttavat kaduilla eläviä kissoja ja koiria Kreetan Paleohorassa

Mitä?
Pieni yhdistys ylläpitää katukoirien ja -kissojen ruokintapaikkoja ja ruokkii niillä eläimiä päivittäin. Yhdistys viettää aikaa kodittomien eläinten kanssa ja vie loukkaantuneita eläimiä eläinlääkäriin. Lisäksi yhdistyksen jäsenet toimivat sairaiden eläinten sijaiskoteina, leikkauttavat kaduilla asuvia eläimiä ja järjestävät eläinsuojelutempauksia.

Paws Paleohoran Zoe kertoo, että suurin osa yhdistyksen jäsenistä on huolehtinut kodittomista eläimistä koko elämänsä. Ajatus yhdistyksen perustamisesta tuli kuitenkin vasta kesällä 2011, kun Paleohoran satamaan hylättiin yhteensä 22 pentua. “Minä, Heike ja eräs toinen kreikkalainen tyttö otimme pennut huolehdittaviksemme, mutta oli ilmiselvää, että tarvitsisimme apua”, Zoe kertoo. Niinpä Paws Paleohora perustettiin vuonna 2012.

Ensimmäinen Paws Paleohoran huolehtima koira oli nimeltään Hoppel. Hoppel oli löytyessään loukkaantunut. “Emme ikinä odottaneet, että Paleohorassa vierailevat turistit voisivat olla niin avuliaita!” Zoe kertoo. Turisteilta saamiensa lahjoitusten avulla yhdistys pystyi kustantamaan Hoppelin loukkaantuneen jalan hoitokulut, ja myöhemmin yhdistys myös löysi Hoppelille oman kodin. Onnellinen alku siis.

Paws Paleohora on riippuvainen ihmisiltä saamastaan tuesta. “On uskomatonta, että saamme sähköposteja Paleohoraan matkustavilta turisteilta, jotka kysyvät, miten he voivat auttaa lomansa aikana”, Zoe kertoo. Turistien lahjoitusten turvin Paws Paleohora onkin steriloinut satoja katukoiria, huolehtinut lukuisten kodittomien eläinten ruokinnasta ja kustantanut niille eläinlääkärikäyntejä. Paws Paleohora on saanut työnsä tueksi myös muita yhteistyökumppaneita, jotka ovat auttaneet löytämään koteja eläimille.

Paws Paleohoralla ei ole omaa tarhaa, vaan yhdistyksen jäsenet huolehtivat kodittomista eläimistä kaduilla ja esimerkiksi ruokinta-alueilla. Yhdistys ylläpitää kahta suurta koirille tarkoitettua ruokinta-aluetta, “feeding stationia”, ja joitakin kylän ympäristössä olevia kissojen ruokinta-alueita. “Olemme hyvin pieni yhdistys, jossa on vähän aktiivisia jäseniä, joten päivämme kuluvat koirien kanssa”, Zoe kertoo. Ruokinta-alueilla vieraillaankin joka päivä vähintään kaksi kertaa ja useamminkin silloin, kun alueilla on pentuja. “Kaksi kertaa viikossa eläinlääkärimme saapuu kylään, joten tiistait ja perjantait kuluvat tyypillisesti vastaanotolla.”

Zoen mukaan Paws Paleohoran suurin haaste on, että yhdistyksen jäsenet asuvat pääosin ulkomailla. Moni tekee paljon yhdistyksen hyväksi, mutta apukäsiä Kreetalla on vähän. Niinpä esimerkiksi kotihoitopaikkojen löytäminen sairaille eläimille on vaikeaa, ja Kreetalla asuvat yhdistyksen aktiivit ovat ylikuormittuneita. “Siksi emme ole päässeet eteenpäin ja tekemään sitä, mitä alun perin halusimme: steriloimaan koiria ja vaikuttamaan koulutukseen ja ihmisten asenteisiin”, Zoe kertoo.

Paljon kuitenkin on saatu aikaan. Muun päivittäisen työn lisäksi Paws Paleohora järjestää joka kesä kahdet myyjäiset kodittomien eläinten hyväksi. Lisäksi yhdistys ylläpitää kakkapussiautomaatteja, joissa on tarjolla pusseja eläinten jätösten keräämiseen. Se jos mikä on keino vaikuttaa ihmisten asenteisiin.

Paws Paleohora ottaa mielellään kaiken avun vastaan. Rahallinen tuki on tärkeää, mutta yhdistys on kiitollinen myös ruoka- ja herkkulahjoituksista sekä leluista. “Lisäksi jokainen voi auttaa levittämällä tietoa yhdistyksestämme ja auttamalla etsimään koteja kodittomille kissoille ja koirille.”