Perheemme oli miettinyt koiran hankintaa kauan, ja oli itsestäänselvyys, että halusimme antaa kodin jollekin sitä todella tarvitsevalle. Kun sitten näimme netissä erään pennun kuvan, tiesimme, että tämä juuri olisi se pentu. Rakkautta ensisilmäyksellä.
Pennun saaminen Suomeen oli haastavaa: yksi pentueesta katosi vähäksi aikaa, lentolakko uhkasi ja monta muuta ongelmaa oli ratkaistavana. Onneksi kaikki kuitenkin päättyi onnelliseen hetkeen lentoasemalla, kun saimme kainaloon oman kultamme.Ensimmäisen yönsä Suomessa Buddy nukkui pentuaitauksessa olohuoneessa ihmissiskonsa vieressä. Buddy sopeutuikin uuteen elämäänsä ensihetkestä alkaen loistavasti, ja pentuaika oli helppoa. Buddy esimerkiksi oppi sisäsiistiksi heti, eikä edes mattoja tarvinnut ottaa lattialta pois. Buddy oli helppo asiakas jopa eläinlääkärille: häntä vain heilui, vaikka rokotuksia tuikattiin.
Buddy rakastaa perheemme lapsia ja leikkii pehmoleluillaan heidän kanssaan. Buddy ihastuu myös ihan kaikkiin ihmisiin, jotka tulevat meille kylään. Hän on paras kaveri kaikille, jotka tulevat lenkillä vastaan. Buddy on hellyyttä kaipaava ja sitä antava ihana koira, jota rakastetaan kovasti. Oli perheemme paras päätös antaa koti tälle kreetalaiselle pennulle.

