Elokuussa 2017 löytyi Paleohoran satamassa sijaitsevalta ruokintapaikalta kori, joka sisälsi seitsemän punkkien peittämää pentua. Niiden iäksi arvioitiin 5 - 6 viikkoa. Yhdellä pennuista oli suolistotulehdus ja se joutui heti tehohoitoon. Sen selviytyminen oli epävarmaa. Vapaaehtoistyöntekijöiden avulla pentu kuitenkin taisteli itsensä terveeksi ja pääsi takaisin sisarustensa pariin.

Samaan aikaan Suomessa minä kärsin kovasta koirakuumeesta. Olin jo muutaman vuoden selaillut eri rotu-, rescue- ja kodinvaihtajasivustoja, kun kotonani asustelevat lagotot olivat kummatkin seniori-iässä ja harrastaminen alkoi olla niiden kanssa katkolla. Mummo-koirilla (10 v ja 12 v) oli kuitenkin vielä sen verran energiaa ja lenkkeily intoa, että jaksaisivat vielä touhuta nuoremman koiran kanssa, joten uuden perheenjäsenen hankinta oli ajankohtaista.

Eräänä päivänä Facebookia selaillessani näin sitten ilmoituksen kaverini seinällä kotia etsivästä pentueesta ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ilmoitin kiinnostukseni karkeakarvaiseen narttu- tai urospentuun ja seitsikosta minulle valikoitui juuri tuo pienin sisupussi, jonka nimesin Myyksi.

Tälle pentueelle kävi poikkeuksellisen hyvä tuuri. Kaikki pennut löysivät pian omat kodit ja ne pääsivät kotihoitoon odottelemaan rokotuksia ja tulevia koteja, joutuen asumaan ulkona ruokintapaikalla vaan muutaman viikon. Myy ja sen sisko Hani asustelivat matkaoppaiden luona ja kolme sisarusta paikallisessa eläinhoitolassa. Kaksi siskoa adoptoitiin suoraan uusiin paikallisiin koteihin.

Myy todettiin verikokein terveeksi ja toiset rokotukset saatuaan se lensi Suomeen yhdessä sisarensa kanssa lokakuun alussa. Reipas pentu ei ollut moksiskaan lentomatkasta ja lähti rohkeasti kohti uusia seikkailua ilman siskoaan.

 

Ongelmitta emme kuitenkin aivan selvinneet. Ensimmäiset kolme kuukautta oli 10 -vuotias lagotto-narttuni sitä mieltä, että pentu ei hänen lähelleen tule ja kaikki Myyn vinkulelut ovat ahdistavia. Puupää-pentu ei aina ymmärtänyt varoituksia, mutta oppi kantapään kautta, ja emännän opastuksella, antamaan muille koirille oman rauhan ja mummo-koirakin tottui eloisan pennun laumassa oloon. Koirista vanhempi hyväksyi pennun lähes heti ja on ollut hauska seurata, kuinka pentu vetreyttää myös vanhempaa koiraa saaden sen leikkimään kanssaan.

Nykyisin Myy, ei enää niin pieni (16 kg), on oikea energiapakkaus, niin kuin nuoren koiran kuuluukin. Harrastamme lenkkeilyn lisäksi esim. nose workiä, arkitottista ja hakuilua useamman kerran viikossa energian purkamiseksi. Myyn sisarusten kanssa olemme pitäneet yhteyttä ja lähellä asuvien sisarusten kanssa treffanneet muutaman kerran koirapuistossa vuoden aikana. Vertaistuki on ollut kiva saada ja on ollut ihana huomata, miten jokaisen pennun elämä on muuttunut siitä, kuin ne reilu vuosi sitten korista löydettiin.

Innolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä kaikkea me vielä yhdessä koemme. Ensimmäinen vuosi on ainakin ollut odottamattoman hieno.  

– Myy & emäntä –