Laiha, oikeastaan luiseva koira harhaili autotiellä. Pysäytimme mieheni kanssa auton antaaksemme sille ruokaa, mutta koira pinkoi pakoon pientä hiekkatietä pitkin. Niinpä jätimme ruokaa autotien ja hiekkatien risteykseen ja toivoimme, että koira menisi syömään.Kun seuraavana päivänä ajoimme samaan paikkaan, ruoka oli syöty. Pian näin saman koiran katsovan minua kaukaa hiekkatien päästä. Se ei tullut lähemmäs, joten jätin taas ruokaa ja lähdin pois.
Palasimme paikalle jälleen seuraavana päivänä, ja tällä kertaa koira uskaltautui tulemaan lähemmäs. Sen häntä vispasi hermostuneesti pientä liikettä, ja se kieri vatsallaan ja mahallaan eikä tiennyt, miten päin pitäisi olla. Istuin maahan ruoan kanssa, ja koira hivuttautui lähemmäs häntä koipien välissä ilman minkäänlaista katsekontaktia.
Huomasin heti, että koira oli saanut pentuja. Sen tissit roikkuivat, ja joku oli niitä näykkinyt maidon toivossa. Aloin käveleskellä alueella ympäriinsä ja tarkkailla, jos näkisin tai kuulisin pentuja, mutta ei mitään.
Aloin käydä mieheni kanssa kaksi kertaa päivässä ruokkimassa koiraa, jolle annoimme nimen Siru. Nyt se jo tuli innoissaan pomppien vastaan, kun näki auton, mutta se ei siltikään ottanut katsekontaktia vaan liikkui pääosin häntä koipien välissä. Oli kuitenkin ihana huomata, että se odotti meitä (tai siis varmaankin ruokaa).
En edelleenkään nähnyt vilaustakaan pennuista, mutta arvelin niiden olevan sillä jossakin. Eräänä päivänä kuulinkin pientä vikinää, kun koira söi ruokaansa. Ääni tuli läheisestä ojasta hiekkatien vierestä. Kuivassa ojassa oli kuoppa, johon äitikoira oli tehnyt pesän itselleen ja yhdelle pennulleen. Kuopassa oli mustavalkoinen pieni tyttökoira, joka ei vielä itse osannut kiivetä ylös. Hyvä niin, sillä siellä se olisi turvassa autoilta.
Kävimme päivittäin ruokkimassa Sirua, ja vähitellen se uskaltautui ottamaan meihin paremmin kontaktia. Silloin huomasin myös, että sillä oli jotain vikaa vasemmassa silmässä. Myöhemmin lääkärissä selvisi, että silmä oli niin kutsuttu ”cherry eye” eli kirsikkasilmä: koiralla oli silmäsairaus, jossa kyynelrauhanen pullahtaa silmästä esiin. Eläinlääkärin mukaan silmä oli ennestään jo sokea, joten cherry eye ei menoa haittaa vaan näytti vain vähän rajulta.
Pian pentu, jonka nimesimme Hertaksi, osasi kivuta ylös ojasta ja oli vaarassa jäädä autojen alle. Koirat oli pakko siirtää turvalliseen paikkaan. Siinäpä vasta pulma: mistä löytää niille paikka? Lopulta emme löytäneet mitään muuta kuin pienen aidattoman takapihan eräästä kylästä.
Alkuun kaikki meni hyvin ja koirat pysyivät nätisti pihalla koirankoppinsa lähettyvillä. Pikkuhiljaa Siru alkoi aikansa kuluksi käveleskellä kylällä ja kaivella kuoppia kyläläisten kasvimaille. Valituksia sateli, ja koirista oli kuulemma päästävä pikaisesti eroon. Onneksi sain puhuttua koirille lisäaikaa siihen saakka, että ne olisivat valmiita lentämään. Ehtona kuitenkin oli, että Siru oli laitettava kiinni pitkään naruun.
Päivä päivältä opin tuntemaan koirat paremmin. Leikimme, lenkkeilimme, halimme ja tietysti söimme paljon. Siru alkoi rakastaa halailua ja ihmisen lähellä nyhjäämistä yli kaiken, ja siitä tuli oikea hellyydenkipeä sylikoira. Lenkeillä Siru kulki kuono maassa hajuja tutkien, ja arvelinkin, että neideissä on ripaus metsästyskoiraa. Hertta puolestaan oli onnellinen ja leikkisä pentu. Molemmat koirat tulivat hienosti myös toimeen meidän omien koiriemme kanssa.
Etsin Sirulle ja Hertalle koteja Suomesta, ja Hertta löysikin nopeasti itselleen sopivan perheen. Sirulle puolestaan löysin sijaiskodin, jossa se etsisi sopivaa kotia. Ennen Suomeen lähtöään Siru ja Hertta vietiin eläinlääkäriin, jossa ne saivat asianmukaiset rokotukset ja loishäädöt, passit ja sirutukset. Lisäksi Sirulta otettiin verikokeet, joilla varmistettiin, että sillä ei ole esimerkiksi leishmaniaasia.
Siru kävi myös steriloitavana ja silmäoperaatiossa, jossa yritettiin saada cherry eyen ulos pulpahtanut kyynelrauhanen takaisin silmäluomen sisään. Rauhanen kuitenkin tuli ulos silmästä pian operaation jälkeen. Eläinlääkärit vakuuttivat, että siitä ei ole koiralle haittaa, eikä se kyllä Sirua missään vaiheessa näyttänyt vaivaavankaan.
Meidän perheemme ei olisi selvinnyt kaikista näistä Sirun ja Hertan kustannuksista ilman apua. Onneksi ARGOS tuli hätiin ja maksoi suurimman osan eläinlääkärikuluista. Suuri kiitos teille, ARGOKSEN poppoo ja kaikki ARGOKSEN tukijat! Kiitos myös ystäville ja tuttaville, jotka osallistuivat kulujen maksamiseen!
Nyt Hertta-pentu asuu ikiomassa ihanassa loppuelämän kodissaan Suomessa. Siru etsii vielä omaa kotiaan sijaishoidossa mutta voi oikein hyvin.
A. K.
