Aloitin kahden kuukauden pituisen työssäoppimisjaksoni Soudan koiratarhalla vuoden 2015 lopulla. Pääsin tositoimiin heti ensimmäisestä päivästä lähtien, kun yhdessä silloisen suomalaisen eläinsuojeluyhdistyksen annoimme punkkikylvyn tarhan jokaiselle koiralle. Päivä oli pitkä, ja kun vihdoin saimme työmme päätökseen ja olimme valmiita palaamaan hotellille, tarhan työntekijä Elizabeth Iliakis kurvasi tarhan porteille. Hän avasi autonsa takaoven ja huusi: ”Guess what I found in the bushes!” Takapenkillä oli kuljetusboksi, jonka perällä oli pienen pieni koiranpentu.

Pentu oli todella huonossa kunnossa: se kärsi kamalasta nestehukasta, sen maha oli matojen takia kuin iso ilmapallo ja sen silmät vain tuijottivat eteenpäin elottomina. Joku oli hylännyt pennun puskaan, jonka oksiin se oli jäänyt kiinni niin pahasti, ettei se ollut edes yrittänyt rimpuilla irti. Pentu tärisi kuin sillä olisi ollut pahakin krapula, ja niinpä se saikin nimekseen Darra.

Siinä me porukalla mietimme, mihin Darra voisi mennä. Tarhalle ei ainakaan, sillä siellä se todennäköisesti sairastuisi parvoon. Sanoin, että voin ottaa pennun luokseni, jos se vain sopisi huoneeni omistajalle.

Darra vietti kaksi kriittisintä päivää Elizabethin luona, ja sen jälkeen se tuli minun luokseni. Silminnähden jo paremmin voiva pentu kotiutui nopeasti pieneen studiohuoneeseeni. Siitä alkoi meidän tarinamme, vaikka en sitä silloin vielä tiennytkään.

Viikot kuluivat tarhalla töitä tehden ja asunnolla Darran kasvua seuraten. Aloin painimaan ajatuksen kanssa, mitä Darralle tapahtuu, kun joudun lähtemään kotiin. Se menisi varmasti tarhalle ja päätyisi sieltä ties kenelle. Olin jo niin kiintynyt pikkuriiviöön, että ajatus siitä, että se olisi jonkun muun koira, vihlaisi syvältä. Olin kuitenkin vielä koulussa eikä minulla ollut omaa asuntoa enkä liioin tiennyt, mitä koulun jälkeen tekisin. Kaikki suunnitelmani olivat auki, joten olisiko järkevää tuoda koira siihen tilanteeseen? Onneksi minun ei tarvinnut tehdä päätöstä, sillä Darra oli jo tehnyt sen. Se oli minun koirani.

Aloimme valmistelemaan dokumentteja Suomeen tuloa varten. Kun lähdön päivä koitti, Kreetan hyvästeleminen ei ollutkaan niin vaikeaa, sillä minulla oli Darra.

Darra on opettanut minulle paljon siitä, millaista rescuekoiran rakkaus oikeasti on. Olen saanut kokea, miten palkitsevaa on nähdä muutos koirassa, joka oli vain muutamien tuntien päässä kuolemasta. Olen myös nähnyt, miten rescuetoiminta yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Tämä ”foster failure” osoittautui parhaimmaksi asiaksi ikinä.

 

K. T.