Nikos Tsikalakis asui aiemmin Kreetan Ierapetrassa, Christoksen kylässä hylätyssä talossa, jonne hän oli pelastanut kodittomia koiria. Naapurusto ei kuitenkaan arvostanut hänen haluaan auttaa kodittomia eläimiä, vaan alkoi häiritä ja vaikeuttaa hänen elämäänsä.

Sveitsiläinen eläintenystävä oli kuullut Nikoksesta ja halusi lahjoittaa hänelle varat oman maan hankkimiseen. Sinne hän voisi muuttaa koirineen. Sellainen maa-ala löytyikin noin 70 kilometrin päästä Hersonissoksesta. Siellä Nikos asuu nyt yhdessä 74 koiran kanssa.

Nikos on täysin omistautunut koirilleen, hän on rakentanut niille mm. koirankoppeja ja aitauksia. Lähes kaikki koirat on myös steriloitu avustusten varoin. Nikos itse asuu teltassa, eikä tarhalla ole mukavuuksia.

Valtion työttömyysturvan turvin ja vaihtelevin lahjoitusvaroin hän ruokkii tarhan koirat, vie sairaat ja loukkaantuneet koirat eläinlääkärille, steriloi koiria jne. Tarhalla on jatkuva puute kaikesta. Tarvitaan vielä toinen onnenpotku, että tarina voisi jatkua.

ARGOS päätti auttaa Nikosta lahjoittamalla aluksi 500 euroa koiranruokaan.

Oletko sinäkin eläintenystävä, joka haluaisi auttaa? Jos olet, niin liity ARGOKSEN jäseneksi: https://www.argosrescue.fi/liity-jaseneksi/
Yhdessä voimme auttaa! Yhdessä olemme ARGOS.

Seuraa Nikosin tarhaa Facebookissa: https://www.facebook.com/bronxfamiliashelter/

https://www.thenationalherald.com/…/a-young-man-in-crete-…/…