Heinäkuussa Anne ja Pete lähtivät juhlistamaan hääpäiväänsä Rethymnoniin Kreetalle. Jo heti ensimmäisenä päivänä he kävivät ruokkimassa vanhan linnoituksen kupeessa majailevia kodittomia kissoja. Illalla Peteä vastaan käveli yksinäinen koditon koira, jonka etutassu oli vioittunut. Se oli molemminpuolista rakkautta ensisilmäyksellä, ja se olisikin sitten sitä myöten menoa!
Anne ja Pete antoivat koiralle nimen Ilona ja veivät sen eläinlääkäriin tarvittavia rokotuksia ja passia varten. Ilona vietti Peten kanssa ensimmäiset yöt hotellin kattoterassilla, kunnes hotellin johtaja keksi kieltää sen. Kolmikko karisti samantien kaupungin pölyt jaloistaan ja löysi loppuloman ajaksi Haniasta eläinystävällisemmän majoituksen. Ilona oli vihdoin löytänyt ”omat ihmisensä”, joihin se leimautui ensi hetkestä alkaen ja jotka huolehtivat siitä vuorokaudet ympäri: päivät vietettiin uiden ja ulkoillen ja yöt nukuttiin kylki kyljessä kaikki kolme. Pariskunnan ”häämatka” oli saanut aivan uuden käänteen ja sisällön.
Loma loppui, ja Ilona oli vietävä kenneliin odottamaan Suomeen pääsyä. Eron hetki oli kaikille todella haikea. Niinpä jo parin viikon kuluttua Pete oli uudelleen matkalla Haniaan hakemaan Ilonaa kotiin, jossa sitä Annen ja koko perheen lisäksi odottivat myös toukokuussa Pohjois-Kreikasta adoptoitu kolmitassuinen Ericka, muut koirat Riki ja Isla sekä possu, lampaat, kissat, kanat ja hevoset. Ilonan riemu oli sanoinkuvaamaton sen huomatessa, ettei Pete ollutkaan hylännyt sitä − ei ollut eikä tulisi ikinä hylkäämäänkään.
Suomeen sopeutuminen tapahtui ilman ongelmia; Ilona tunsi olevansa kotonaan missä, vain kunhan sen sankari Pete oli näköetäisyydellä. Nykyään Ilona pinkoo onnellisena kotitalonsa pelloilla ja metsissä. Reipas ja ystävällinen Ilona on kaikkien kaveri, joka tykkää erityisesti halailuista ja kainalossa nukkumisesta. Sillä on vihdoinkin oma koti, jossa sen on hyvä olla ja elää.
